Tuotevastuu-blogi osa 6: Usa osa 2 & 3

Amerikan oikeusjärjestelmää on hyvin vaikea ymmärtää, tärkeämpää onkin tietää mitkä ovat ne pahimmat karikot ja virheet, joihin voi syyllistyä ja miten ne voi välttää.

Helpoin ja ehdottomasti viihdyttävin sekä riittävä tapa saada alustava käsitys amerikkalaisen oikeusjärjestelmän periaatteista ja erityispiirteistä on lukea John Grishamin kirjoja. Grisham on entinen asianajaja ja hän kuvaa amerikkalaista oikeusjärjestelmää erinomaisella tavalla. Hänen kirjoistaan suosittelen etenkin teoksia Firma, Partneri ja Kanteiden kuningas, viimemainittu kertoo amerikkalaisesta erikoisuudesta, joukkokanteista. Olen itse ollut mukana vastaajan puolella yhdessä joukkokanteessa ja voin vakuuttaa, että se on erittäin työläs ja hyvin kallis prosessi. Joukkokanteiden osalta voi hankkia tuoretta lisätietoa googlaamalla esim. ”Chevrolet Malibu class action lawsuit” tai ”Volkswagen class action lawsuit 2019”. Vastaavia esimerkkejä ihmeteltäväksi löytyy runsaasti.

Tässä blogissa ei pohdita sitä miksi systeemi toimii siten kuin se toimii, vaan keskitytään muutamiin erityispiirteisiin, joista on hyvä olla tietoinen. Amerikan oikeudellisten haasteiden top 5 ovat:

1. jury eli valamiehistö
2. amerikkalaiset asianajajat ja heidän ansaintalogiikkansa
3. depositiot
4. discovery ja eDiscovery
5. varoitukset (safety labels)

Perusajatus amerikkalaisilla näyttää olevan, että vahingon sattuessa jonkun pitää korvata vahinko (”someone has to pay!”), mutta syy ei kuitenkaan koskaan ole itsessä, olipa vahingon kärsinyt toiminut sitten vaikka kuinka typerästi.

Usein kuulee ihmeteltävän sitä miksi vahingonkärsineen työnantajalta ei vaadita korvauksia ja haasteta tätä oikeuteen vaan aina pelkästään laitevalmistaja. Tämä johtuu siitä, että jos työntekijä loukkaantuu työssä työnantaja ei ole korvausvelvollinen koska työntekijä saa pienen korvauksen työtapaturmavakuutusta vastaavan järjestelmän kautta (workers’ comp), eikä voi vaatia mitään työnantajaltaan. Ja silloin jäljelle jää vain koneen valmistaja, jolta haetaan niitä miljoonia, riippumatta siitä onko kone ollut vaarallinen vai johtuiko vahinko väärästä käytöstä, turvalaitteiden puuttumisesta, olemattomasta työturvallisuudesta, riittämättömästä koulutuksesta tai siitä että koneen käyttäjä oli poltellut pilveä. Näinkin on käynyt.

Workers’ comp kuitenkin aiheuttaa ongelman, jos asiassa nostetaan oikeudenkäynti. Jos vahingonkärsineelle on kertynyt paljon lääkäri- ja sairaalakuluja, jotka ovat erittäin korkeita Amerikassa, workers’ comp korvaa kaikki nämä, mutta sillä on oikeus vaatia niitä takaisin. Sovintovaiheessa on siten kolme tahoa, joilla kaikilla on tarve saada rahaa: kantajan asianajaja, workers’ comp ja myös vahingonkärsinyt itse, jonka osuus saattaa lopulta olla se kaikkein vähäisin.  

Miksi kannattaa käsitellä Amerikan oikeusjärjestelmää niinkin paljon kuin tässä teemme? Vastaus on se, että jos omat prosessit ja riskinhallintakeinot on suunniteltu vastaamaan Amerikan oikeusjärjestelmän haasteisiin, ne ovat melko varmasti toimivia kaikkialla maailmassa, tietysti ottaen huomioon paikalliset erikoisuudet. Yhtiön on ehdottomasti noudatettava kaikkialla maailmassa samanlaisia toimintatapoja ja turvallisuusasiat on otettava huomioon yhtä vakavasti kaikkialla, vaikka paikalliset määräykset eivät olisivatkaan yhtä vaativat kuin jossain muualla. Ihmishenki on, kuten jo aiemmin sanottu, yhtä arvokas joka maassa.

USA, osa 3: jury

Ensimmäiseksi puhumme jurystä eli valamiehistä. Ensimmäisessä oikeusasteessa asian ratkaisee jury, joka koostuu maallikoista. Pääsyvaatimuksina juryn jäseneksi on lähinnä kaksi: ei saa olla alaikäinen ja pitää olla rekisteröitynyt äänestäjäksi. Nämä kriteerit antavat pätevyyden päättää vastuusta niissäkin asioissa, joissa vastuun perusteena ovat monimutkaiset tekniset seikat, jotka tyypillisesti liittyvät onnettomuuksiin.

“The jury listens to the evidence during a trial, decides what facts the evidence has established, and draws inferences from those facts to form the basis for their decision. The jury decides whether a defendant is ”guilty” or ”not guilty” in criminal cases, and ”liable” or ”not liable” in civil cases.”

Jury päättää myös vahingonkorvauksen määrän joissain osavaltioissa.

Erona suomalaiseen oikeudenkäyntiin on se, että oikeudelliset seikat eivät niinkään paina päätöksen teossa vaan se, miten asia esitetään jurylle. Kyseessä on siis eräänlainen show eikä niinkään oikeudenkäynti siinä merkityksessä kuin me sen miellämme.

Amerikkalainen asianajaja, joka käydessään Suomessa kouluttamassa yrityksiä tuotevastuuriskien hallinnassa muistutti siitä, että osa juryn jäsenistä ei välttämättä osaa lukea tai kirjoittaa nimeään. Nyt voisi todeta myös, että keskimäärin puolet juryn jäsenistä äänesti Donald Trumpia presidentinvaaleissa. Osassa maata useampikin.

Jo juryn valintaprosessi on oma tarinansa, mainittakoon kuitenkin vain se, että siinä on usein apuna erityinen ammattiryhmä, ”jury consultants”. He analysoivat paikkakunnan väestörakennetta, ammatteja, koulutustasoa, tulotasoa, harrastuksia ja sitä, suhtautuvatko ihmiset yrityksiin myönteisesti vai kielteisesti. Näiden neuvojen avulla sitten kumpikin osapuoli pyrkii saamaan aikaan itselleen edullisen valamiehistön valintaprosessissa. 

Texasissa, Bexar Countyssä, pidettiin vuonna 2007 oikeudenkäynti Lopez vs. Caterpillar. Jutussa oli kyseessä onnettomuus, jossa Lopez oli loukkaantunut vakavasti operoidessaan Caterpillarin valmistamaa konetta. Toista viikkoa kestäneen oikeudenkäynnin jälkeen jury vetäytyi harkitsemaan päätöstään, ja asianajajat valmistautuivat pitkään odotukseen kuullakseen päätöksen. Kuitenkin jo 15 minuutin kuluttua valamiehet lähettivät huoneesta pyynnön saada käyttönsä laskukoneen. 

Tuomio oli 56 miljoonaa dollaria, josta punitive damages oli määrältään 40 miljoonaa dollaria. 

Hieman myöhemmin Australiassa annettiin tuomio esinevahinkoa koskevassa jutussa BHP Coal Pty Ltd v. O & K Orenstein & Koppel AG, jossa tuomittu määrä oli suunnilleen sama kuin Caterpillarin tapauksessa. Kollega Australiasta arveli, että olisin kiinnostunut tuomiosta ja ystävällisesti lähetti kopion siitä. Päätös on kaikkiaan 238 sivua pitkä, todella hienosti ja yksityiskohtaisesti perusteltu tuomarin juridinen taidonnäyte. 

Ajattelin, että olisi mielenkiintoista verrata päätöstä Caterpillarin tapaukseen ja saada tietää, millä perusteella jury päätyi Lopezin tapauksessa juuri tuohon summaan. Amerikkalainen kollegani onnistui saamaan kopion juryn päätöksestä ja sen perusteluista. Kyseessä oli lomake, joka oli annettu jurylle täytettäväksi ja siinä oli lyhyet täyttöohjeet. Punitive damages- kohta näytti tältä:

Huomio kiinnittyy kolmeen asiaan: 1) ohjeissa painotetaan, että tarkoitus on nimenomaan rangaista vastaajaa, 2) korvaussummaan vaikuttaa vastaajan varallisuus ja 3) määrä, $ 40,000,000, on kirjoitettu ilman mitään perusteluja 15 minuutin harkinnan jälkeen.

Amerikkalaista oikeusjärjestelmää on kutsuttu ilkeämielisesti nimellä ”jackpot justice”, eikä tuo Caterpillarin tapaus kovinkaan paljon paranna käsitystä järjestelmän luotettavuudesta, saati ennustettavuudesta. Onkin syytä välttää joutumasta juryn eteen kaikin mahdollisin tavoin.

Vertailun vuoksi vielä osapuolet ja “viimeinen rivi” tuosta aiemmin mainitusta australialaisesta tuomiosta: 

“SUPREME COURT OF QUEENSLAND

CITATION: BHP Coal Pty Ltd and Ors v O & K Orenstein & Koppel AG and Ors [2008] QSC 141 

v

O & K Orenstein & Koppel AG 

First Defendant Thyssenkrupp Engineering (Australia) Pty Ltd (ACN 000 515 333) (Formerly known as Krupp Engineering (Australia) Pty Ltd)

Second Defendant Frank Thiel

[961] This is the basis for the several judgments in the design case.  Interest on that sum would be a further $16,288,384, resulting in a total of $53,518,977.  This is then to be apportioned between the plaintiffs according to their respective interests in the BWE as at 8 March 2000.”

Tässä kannattaa huomata ”Second Defendant Frank Thiel”. Hän oli O&K:n insinööri, joka oli ollut tekemässä ja suunnittelemassa korjaustöitä kyseiselle koneelle mutta ilmeisen huonolla menestyksellä koska koneen rakenteet pettivät hieman myöhemmin ja se tuhoutui täysin. Thielin katsottiin olevan henkilökohtaisesti vastuussa noin AUD 5 miljoonan osalta. Toivottavasti O&K:lla oli kunnon D&O vakuutus henkilökunnalleen.

Caterpillarilla ei ole käsitystä siitä millä perusteella heidät tuomittiin maksamaan juuri tuo summa, O&K ja Thiel taas tietävät tasan tarkkaan (238 sivun perusteella) miksi heidät tuomittiin. Toisaalta mahtaako se sitten yhtään lohduttaa heitä.

Jälkinäytös: Mitä Caterpillar sitten lopulta maksoi Lopezille? Käytännössä valtaosa riidoista sovitaan ennen oikeudenkäyntiä sillä juryn eteen joutuminen ja asian antaminen heidän päätettäväkseen katsotaan usein aivan liian suureksi riskiksi. Jos kuitenkin mennään tuomioon asti ja oikeus päättää niin suuresta korvauksesta kuin tässäkin tapauksessa tehtiin, osapuolet joutuvat vakavasti harkitsemaan jatkotoimenpiteitä. Jos asia viedään valitustuomioistuimeen, summa todennäköisesti pienenee, mutta määrää on vaikea arvioida. Jutun voittaneella on melko hyvä neuvotteluasema, onhan hänellä takanaan suotuisa päätös. Toisaalta aikaa on kulunut tähän mennessä jo useita vuosia ja raha kelpaisi sekä kantajalle että hänen asianajajalleen. Näistä syistä asia usein sovitaan kaikessa hiljaisuudessa ja salassapitovelvoittein. Niin kävi tässäkin tapauksessa, lopullista korvaussummaa ei tiedetä mutta netistä löytyy vihjailuja siitä, että summa olisi ollut vain 9 miljoonaa dollaria. Epäillään että Caterpillar on näiden vihjailujen takana mutta mene ja tiedä.

Vastuullisin terveisin,
Juha Koivula
Senior Legal Counsel | Varatuomari
juha@lakitalo.fi